Aikuisen kehitystehtävät - essee

Aikuisuus on rajattu eri tavoin kulttuurista tai ihmisestä riippuen, mutta Suomessa
aikuisuuden katsotaan alkavan 18 ikävuodesta ja päättyvän n. 65 vuoteen, eläkeikään, jolloin ihminen luokitellaan vanhukseksi. Tällä ikävälillä oletetaan, että aikuinen kykenee yleensä itsenäiseen toimintaan ja oman elämänsä hallintaan ja näillä taidoilla aikuinen pyrkii tavoitteisiinsa aikuisiässä.
 Psykologiassa ihmisen normaaliin kehitykseen kuuluvia tavoitteita kutsutaan kehitystehtäviksi.
Kulttuurista riippumatta aikuisuuden kehitystehtävät on hyvin paljolti samankaltaisia joka puolella.
 Kun on tutkittu eri-ikäisten aikuisten tavoitteita, on huomattu, että nuorten aikuisten pyrkimykset kohdistuvat opiskeluun, ammatinvalintaan ja perheen perustamiseen kun taas keski-iän tavoitteet liittyvät ensisijaisesti uran ja perheen ylläpitoon. Yhteistä näille ikäryhmille on tarve läheisyyteen ja uuden luomiseen: tuotteliaisuuteen. Nämä kaksi kehitystehtävää katsotaan tärkeimmiksi aikuisuudessa. Vaikka nämä ovat aikuisen tärkeimpiä kehitystehtäviä, on myös aikuisia, jotka eivät esimerkiksi halua lapsia. Yksilön persoonallisuudella on siis ratkaiseva rooli omien päämääriensä asettamisessa ja niiden täyttämisessä.
          Kun aikuisuus jaetaan kolmeen vaiheeseen: varhaisaikuisuuteen, keski-ikään ja myöhäisaikuisuuteen, on näillä kaikilla ikäkausilla omat kehitystehtävänsä.
        Varhaisaikuisuudessa tärkeimpiin kehitystehtäviin kuuluvat perheen perustaminen, läheisyyden ja autonomian ristiriita, eli halu läheisyyteen, mutta samalla halu päättää itse asioistaan riippumatta toisista. Keski-iässä tärkeimpinä kehitystehtävinä pidetään lasten huolehtimista, sosiaalista vastuuntuntoa sekä työn ja harrastusten, että ihmissuhteiden pitämistä tasapainossa. Myöhäisaikuisuudessa pyritään sopeutumaan muutoksiin.  
            Kyky solmia ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita on aikuisuuden tärkeimpiä kehitystehtäviä, joka kestää kehitystehtävänä läpi elämän. Aikuisella on tuttavapiirissään naapureista työkavereihin ja harrastustovereista sukulaisiin. Tärkein aikuisiän ihmissuhde on kuitenkin parisuhde, joka solmitaan läheisyyden tarpeiden tyydyttämiseksi. Parisuhteessa yksilö muodostaa kiintymyssuhteen rakastamaansa ihmiseen ja tämä kiintymyssuhde antaa aikuiselle perusturvallisuuden ja mahdollistaa seksuaalisen kanssakäymisen. Mikäli näiden ihmissuhteiden luominen epäonnistuu, se voi näkyä eristäytymisenä ja sitoutumiskammonaa, jolloin ihminen ei uskaltaudu tai kykene läheiseen kanssakäymiseen. Onnistuneessakin ihmissuhteen luomisessa kuuluu kestää ajoittainen yksinäisyys. Ihmisen persoonallisuudesta ja tarpeista riippuen voi ihmissuhteen luominen olla ystäväpohjallakin riittävä, eikä välttämättä parisuhdetta edes haeta. Jokainen ratkaisee kehitystehtävänsä yksilöllisesti.