Aikuisen kehitystehtävät - essee

Aikuisuus on rajattu eri tavoin kulttuurista tai ihmisestä riippuen, mutta Suomessa
aikuisuuden katsotaan alkavan 18 ikävuodesta ja päättyvän n. 65 vuoteen, eläkeikään, jolloin ihminen luokitellaan vanhukseksi. Tällä ikävälillä oletetaan, että aikuinen kykenee yleensä itsenäiseen toimintaan ja oman elämänsä hallintaan ja näillä taidoilla aikuinen pyrkii tavoitteisiinsa aikuisiässä.
 Psykologiassa ihmisen normaaliin kehitykseen kuuluvia tavoitteita kutsutaan kehitystehtäviksi.
Kulttuurista riippumatta aikuisuuden kehitystehtävät on hyvin paljolti samankaltaisia joka puolella.
 Kun on tutkittu eri-ikäisten aikuisten tavoitteita, on huomattu, että nuorten aikuisten pyrkimykset kohdistuvat opiskeluun, ammatinvalintaan ja perheen perustamiseen kun taas keski-iän tavoitteet liittyvät ensisijaisesti uran ja perheen ylläpitoon. Yhteistä näille ikäryhmille on tarve läheisyyteen ja uuden luomiseen: tuotteliaisuuteen. Nämä kaksi kehitystehtävää katsotaan tärkeimmiksi aikuisuudessa. Vaikka nämä ovat aikuisen tärkeimpiä kehitystehtäviä, on myös aikuisia, jotka eivät esimerkiksi halua lapsia. Yksilön persoonallisuudella on siis ratkaiseva rooli omien päämääriensä asettamisessa ja niiden täyttämisessä.
          Kun aikuisuus jaetaan kolmeen vaiheeseen: varhaisaikuisuuteen, keski-ikään ja myöhäisaikuisuuteen, on näillä kaikilla ikäkausilla omat kehitystehtävänsä.
        Varhaisaikuisuudessa tärkeimpiin kehitystehtäviin kuuluvat perheen perustaminen, läheisyyden ja autonomian ristiriita, eli halu läheisyyteen, mutta samalla halu päättää itse asioistaan riippumatta toisista. Keski-iässä tärkeimpinä kehitystehtävinä pidetään lasten huolehtimista, sosiaalista vastuuntuntoa sekä työn ja harrastusten, että ihmissuhteiden pitämistä tasapainossa. Myöhäisaikuisuudessa pyritään sopeutumaan muutoksiin.  
            Kyky solmia ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita on aikuisuuden tärkeimpiä kehitystehtäviä, joka kestää kehitystehtävänä läpi elämän. Aikuisella on tuttavapiirissään naapureista työkavereihin ja harrastustovereista sukulaisiin. Tärkein aikuisiän ihmissuhde on kuitenkin parisuhde, joka solmitaan läheisyyden tarpeiden tyydyttämiseksi. Parisuhteessa yksilö muodostaa kiintymyssuhteen rakastamaansa ihmiseen ja tämä kiintymyssuhde antaa aikuiselle perusturvallisuuden ja mahdollistaa seksuaalisen kanssakäymisen. Mikäli näiden ihmissuhteiden luominen epäonnistuu, se voi näkyä eristäytymisenä ja sitoutumiskammonaa, jolloin ihminen ei uskaltaudu tai kykene läheiseen kanssakäymiseen. Onnistuneessakin ihmissuhteen luomisessa kuuluu kestää ajoittainen yksinäisyys. Ihmisen persoonallisuudesta ja tarpeista riippuen voi ihmissuhteen luominen olla ystäväpohjallakin riittävä, eikä välttämättä parisuhdetta edes haeta. Jokainen ratkaisee kehitystehtävänsä yksilöllisesti.
     

Nuoruus kehitysvaiheena - essee

Kehitysvaiheena nuoruus on siirtymäkausi eli transitiovaihe lapsuudesta aikuisuuteen. Lapsi kehittyy fyysisiltä, psyykkisiltä ja sosiaalisilta ominaisuuksiltaan kohti aikuisuutta. Ajanjaksona nuoruus voidaan jakaa varhais-, keski- ja myöhäisnuoruuteen ja se sijoittuu 12 ja 22 ikävuoden väliin  
    Varhaisnuoruudessa alkaa murrosikä eli puberteetti. Tällöin lapsesta kasvaa fyysisiltä ominaisuuksiltaan aikuinen. Nämä muutokset ovat pääosin perimän määräämiä ja johtuvat hormoonitoiminnan muutoksista. Esimerkiksi kasvuhormoonin erityksen lisääntyessä nuorelle tulee kasvupyrähdys, jolloin paino- ja pituuskasvu lisääntyvät sekä kehon mittasuhteet muuttuvat. Nais- ja mieshormoonien lisääntyminen vaikuttaa sukupuoleen liittyvien ominaisuuksien ja sukukypsyyden kehittymiseen. Tytöillä erittyy estrogeeniä, jolloin rinnat kasvavat, lantio levenee ja kuukautiset alkavat. Pojilla taas testosteronitaso nousee, mistä johtuu äänen madaltuminen, parrankasvu sekä siemensyöksyt. Näiden fyysisten muutosten vuoksi nuori joutuu muodostamaan uuden sisäisen mallin ulkomuodostaan. Kielteinen näkemys omasta ulkomuodosta heikentää itsetuntoa ja siten psyykkistä hyvinvointia. Myös murrosiän alkamisajankohta vaikuttaa nuoren psyykkiseen hyvinvointiin.
Vähitellen nuorella kehittyy metakognitio, eli käsitys omasta itsestään tietoa käsittelevänä yksilönä sekä yleistyy deduktiivinen päättely, jolloin yksilö kykenee soveltamaan kokemuksista muodostuvia yleisiä lainalaisuuksia ratkaistessaan yksittäisiä ongelmia.
Ajattelu siis kehittyy formaalisten operaatioiden tasolle. Kaikki nuoret eivätkä edes aikuiset saavuta formaalisten operaatioiden tasoa.
 Nuoruudessa minäkäsitys muotoutuu aikasidonnaiseksi ja nuori hahmottaa elämän jatkumona. Nuori kykenee ymmärtämään historian vaikutuksen tulevaisuuteen sekä se mahdollistaa nuoren itsensä tietoisen kehittämisen kohti tavoitteita.
      Nuoruuden fyysisten ja hormoonaalisten muutosten myötä nuorelle muodostuu seksuaali-identiteetti eli yksilön oma käsitys seksuaalisuudestaan, joka ilmenee seksuaalisissa fantasioissa sekä seksuaalisessa käyttäytymisessä. Seksuaali-identiteetin olennainen osa on seksuaalinen orientaatio, eli seksuaalinen suuntautuminen joko vastakkaista tai samaa sukupuolta olevaan yksilöön eli hetero- tai homoseksuaalisuutta. Kumpaankin sukupuoleen vetoa tuntevaa kutsutaan biseksuaaliksi.
      Keski-ja myöhäisnuoruus on yksilöllisyyden kehittymisen aikaa ja nuori alkaa näyttämään enemmän ja enemmän omalta persoonaltaan rakentaen identiteettiään. Identiteetillä tarkoitetaan suhteellisen selkeää ja pysyvää käsitystä siitä, kuka minä olen ja mihin minä kuulun. Onnistuneeseen identiteettiin kuuluu hyvinvoinnin kokemus itsestään psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena sekä luottamus siitä, että hyvinvointi jatkuu elämän eri aikoina ja tilanteissa. Tämän myötä mahdollistuu myöhäisnuoruuden jälkeinen psyykkinen aikuistuminen. Identiteetti ei kehity yhtenä harppauksena vaan toisiaan seuraavien kriisi- ja sitoutumisvaiheiden kautta. Yhden kriisin ja sen jälkeisen sitoutumisvaiheen aikana nuori kykenee löytämään vain pienen osan lopullisesta aikuisuuden identiteetistään. Identiteetin kehittyminen edellyttääkin, että ihminen pääsee kokeilemaan erilaisia asioita, pohtimaan erilaisia ajatusmaailmoja ja valitsemaan niiden väliltä.
        Lapsuuden kehityksen jälkeen nuoruus on ihmisen "toinen mahdollisuus". Nuoren käsitys itsestä voi muuttua niin paljon, että nuoren on mahdollista vapautua lapsuuden ongelmista, esimerkiksi ujoudesta.  Nuoruutta voidaankin kutsua toiseksi psykologiseksi syntymäksi.

Leikki-ikä - esseeseen

Leikki-ikä on vauvaikää seuraava ikäkausi, joka päättyy kun lapsi lähtee kouluun.
Siirtymistä vauvaiästä leikki-ikään voi kuvata siirtymiseksi 'kyllä'-maailmasta 'ei'-maailmaan.
Leikki-iässä alkaa tulla kieltoja, toisin kuin vauvaiässä lasta kehotettiin tutustumaan ja koskemaan asioihin. Edessä onkin vanhemmuuden suuri haaste; osata asettaa lapselle turvalliset rajat
Tämä haaste ei kaikilta onnistu; tutkimusten mukaan 18kk ikäisiä lapsia pahoinpidellään eniten.
   Leikki-ikäiselle alkaa kehittyä kielellinen taito. Symbolifunktio kehittyy n. 1 vuoden iässä. Symbolifunktiolla tarkoitetaan ymmärrystä siitä että tiettyä kielellistä ilmaisua(sanaa) vastaa jokin sisältö(asia/esine), eli symboleilla on kullakin oma tarkoitus(funktio). Lapsen passiivinen sanavarasto
on aktiivista suurempi, eli hän ymmärtää sellaisiakin sanoja, joita ei vielä itse osaa tuottaa.
2v lapsi osaa n. 40 sanaa, mutta jo 6- vuotiaana lapsi osaa 10 000-15 000 sanaa.

Lapsen kielellinen kehitys kulkee käsi kädessä toiminnanohjauksen kanssa.
Leikki-ikäisellä onkin egosentrinen puhe, eli itselle suunnattua puhetta, jossa hän antaa itselleen käskyjä kuin ulkopuolelta. Tämä lisää lapsen kielellistä kehitystä. Egosentrinen puhe vähenee 3 vuoden iässä ja päättyy n. 7 vuoden iässä ja muuttuu sisäiseksi puheeksi.

Leikki-ikäisenä työmuisti paranee ja lapsi voi pitää mielessään 3-5 asiaa. Hänen oppimansa käsitteet tallentuvat tietomuistiin ja ohjaavat muita toimintaja. Leikki-ikäisen elämän tapahtumat tallentuvat koko ajan elämäntapahtumamuistiin. Vauvaiästä alkaen taitomuistiin on kertynyt erilaisia motoristisia taitoja. Tieto-, elämäntapahtuma- ja taitomuisti kuuluvat säilömuistiin.
Muistin ja kielen kehittyminen mahdollistaa siirtymisen neuvottelusuhteeseen vanhemman ja lapsen välillä.

Sosiaalistuminen on lapselle tärkeää kielellisesti, sekä se edistää kykyä kehittyä yhteisön jäseneksi.
Lapsi omaksuu lähiympäristönsä käyttäytymistavat, sekä havainnoi ympäristönsä toimintatavat ja toimii niiden mukaiseksi, tätä kutsutaan mallioppimiseksi. Mallioppimisen lisäksi lapsi samaistuu eli identifioituu hänelle emotionaalisesti tärkeisiin ihmisiin, esimerkiksi vanhempiinsa, ja omaksuu aikuiseksi kasvamisen tavoitteita. Samaistuminen on mallioppimista laajempi tapahtuma. Vanhemmat sosiaalistavat lastaan opettamalla vallitsevia käyttäytymismalleja ja sosiaalisia normeja. Puuttumista ja ohjeiden antamista kutsutaan kasvatustoimiksi, joita ohjaa vanhempien kasvatusasenteet. Kasvatustapoja on kahdenlaisia: aikuiskeskeinen- ja lapsikeskeinen kasvatus.
Aikuiskeskeisessä kasvatuksessa korostuu aikuisen näkökulma: lapsille annetaan korkeita tavoitteita ja niitä rankaistaan sääntöjen rikkomisesta. Lapselle parempi kasvatustapa taas on lapsikeskeinen kasvatus, jossa vanhemmat asettavat lapselle iänmukaisia tavoitteita ja ohjaavat lasta palautteen avulla, eikä rankaisemalla. Tämä on paremmaksi osoittautuva kasvatustapa siksi, että se tukee lapsen kehitystä, koska lapselle tulee onnistumisen kokemuksia ja itsevarmuutta kun hän pystyy ylettämään tavoitteisiin. Jos tavoitteet ovat liian korkeat, voi se aiheuttaa lapselle ahdistuksen tunnetta ja riittämättömyyttä itsestään.
   Sosiaalisia taitoja leikki-ikäinen oppii myös vertaisryhmän avulla. Vertaisryhmäksi kutsutaan joukkoa, jossa jokseenkin samanikäiset ihmiset ovat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Tämä edistää leikki-ikäisen persoonallisuudenkin kehitystä. Ristiriitojen ratkaisutaidot taas kehittyvät sisaruus- ja ystävyyssuhteissa. Voi ilmentyä myös sisaruskateutta, kun esikoinen joutuu jakamaan vanhempien huomion uuden vauvan kanssa.

Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus ja edellä mainitut asiat kattavat lähinnä leikki-ikäisen fyysiset ja sosiaaliset puolet ja muutokset niillä alueilla, kuitenkin on tarkasteltava myös leikki-ikäisen psyykkistä puolta ja hänen käsitystä itsestään, että saadaan leikki-ikäisestä kokonaiskuva, millainen hän on. Myös leikeissä lapsen kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen sekä minän kehitys tulevat esiin ja leikki onkin olennainen osa leikki-ikäisen kehitystä.

Toisesta ikävuodesta lähtien lapsi alkaa tulla tietoiseksi itsestään ja tämä mahdollistaa itsenäisen toiminnan. Leikki-ikäisen minärakenteita on kolme: minäkokemus, minäkäsitys sekä arvioiva minä. Ensimmäinen merkki tietoisesta minästä on, että lapsi tunnistaa oman peilikuvansa. Kielellisen kehityksen ansiosta lapsi alkaa vähitellen liittämään itseensä ominaisuuksia, esimerkiksi "minä olen poika". Minäkäsityksen muodostuminen tarkentaa leikki-ikäisen sosiaalista havaitsemista, jolloin tämä alkaa tunnistamaan ja ymmärtämään toisen ihmisen tunnetiloja ja käyttäytymistä. Vielä kahden vuoden iässä lapsi ei kuitenkaan erota näyteltyjä ja aitoja tunnetiloja toisistaan, eikä siten itsekään osaa peitellä omia tunteitaan. Riskiperheissä kasvaneet lapset, joiden itkuun on vastattu laiminlyönneillä tai pahoinpitelyllä, oppivat peittämään tunteitaan varheimmin kuin hyvässä hoidossa kasvaneet.
   Toisella ikävuodella lapsi alkaa kokea uudenlaisia sosiaalisia tunteita (kuten ylpeys, empatia, syyllisyys) ja nämä tunteet vaikuttavat lapsen itsetunnon kehittymiseen, eli siihen, miten lapsi arvostaa itseään. Ensimmäisinä vuosinaan lapsi elääkin peiliminuuden vaihetta, hakien jatkuvasti palautetta toiminnastaan ja "peilaamalla" itseään toisten reaktioihin. Hänen kokemuksensa itsensä arvosta on riippuvainen siitä, hyväksytäänkö hänet. Mikäli hän saa riittävästi hyväksyntää niin hän sisäistää ne osaksi minäkäsitystään. 
   Empatiakyky kehittyy lapselle vaiheittain ja sen perusta rakentuu ensimmäisen puolen vuoden aikana vastavuoroisuudessa. Kyky empatiaan voi siis myös vauroitua varhain.
Syyllisyyden tunteet taas vaikuttavat omantunnon eli kontrolloivan itsesäätelyn syntyyn. Ennen omantunnon muodostumista lapsen itsekontrolli toimii vain toiminnan ulkoisten rajoittajien, kuten vanhempien läsnäollessa.
Itsesäätelykyky mahdollistaa lapsen minän kehittymisen. Lapselle muodostuu arvioiva minä, jonka avulla hän arvioi tekojensa seuraukset ja pyrkii suuntaamaan toimintansa omien sisäisten tavoitteiden mukaan. Tätä sisäistä mallia siitä, millainen haluaa olla ja millaiseksi kasvaa kutsutaan  ihanneminäksi, joka on tärkeä kehitystä ohjaavana tekijänä.
    2- vuotiaana lapset havaitsevat jo sukupuolten väliset fyysiset erot, jolloin lapselle alkaa kehittyä sukupuoli-identiteetti, eli kokemus siitä, että on tyttö tai poika ja on kehittymässä naiseksi tai mieheksi. Kun lapsi sitten tulee tietoiseksi omasta sukupuolestaan, hän kokee vastakkaista sukupuolta olevan vanhemman uudella tavalla kiinnostavaksi. Hän saattaa jopa ilmoittaa menevänsä naimisiin hänen kanssaan. Samaa sukupuolta oleva vanhempi voidaan sitten kokea kilpailijana. Sigmund Freud on nimennyt tämän konfliktin oidipuskonfliktiksi, joka ratkeaa sitten, kun lapsi tajuaa ettei voi saada äitiä tai isäänsä itselleen.
    

Ihminen tiedonkäsittelijänä

1. Tietoa käsittelemällä sopeudumme ympäristöön

Tiedonkäsittely on välttämätöntä ympäristöön sopeutumisessa.

Kognitiivinen psykologia tutkii ihmisen tiedonkäsittelyä eli kognitiivista toimintaa.
Tiedonkäsittelytaidot liittyvät läheisesti muihinkin psyykkisiin tekijöihin, kuten tunteisiin ja motiiveihin.  (tunteet häiritä havainnointia yms.)
+ Kognitiivisen toiminnan ymmärtämiseksi pitää ottaa huomioon myös sosiaaliset ja kulttuurilliset tekijät. & kognitiiviseen psykologiaan perehtyminen auttaa itse kutakin kehitttämään omaa ajatteluaan sekä löytämään vaihtoehtoisia tulkintoja tapahtumille ja omille tunteilleen.

Ihmisen tiedonkäsittely voi olla aistien tai sisäisten mallien ohjaamaa.

Aisten ohjaama tiedonkäsittely perustuu tietoon, jota aistit vastaanottavat ympäristöstä.
Sitä käsitellään aivoissa useissa osavaiheissa, kunnes syntyy havaintokokemus esimerkiksi näkemästämme esineestä tai kuulemastamme melodiasta. Nimitetään myös alhaalta ylös eteneväksi.

Sisäisten mallien ohjaama tiedonkäsittely perustuu muistitietoihin. Tälläisen tiedonkäsittelyn merkitys ilmenee esim. siinä mitä muuta lukiessasi tapahtuu: kirjaimet hahmottuvat automaattiseksi sanoiksi.

Havainnonkohteiden tunnistaminen ja nimeäminen edellyttää, että niille on muistissa oma edustus eli represensaatio. Meillä on muistiin tallennettua tietoa esim siitä, mitä kirjoitusmerkit ja sanat tarkoittavat. Koska sisäisten mallien ohjaaman tiedonkäsittelyn lähtökohtana ovat tälläiset "korkeamman tason" tietoedustukset, sitä sanotaan ylhäältä alas eteneväksi.
Esim. kaikilla tuntemillamme kasvoilla on muistissa omat edustuksensa, jonka avulla tunnistamme ne. Represensaatiot jäsentyvät sisäisiksi malleiksi eli skeemoiksi, jotka sisältävät tiettyyn elämänalueeseen liittyvät muistitiedot. Sisäiset mallit muokkautuvat jatkuvasti ns havaintokehäperiaatteen kautta.

Kognitiivinen psykologia tutkii sekä tietoisia että tiedostamattomia toimintoja.
-||- n näkökulmasta tiedonkäsittely koostuu toiminnoista eli prosesseista, joita ovat esimerkiksi havaitseminen, muistitoiminnot, ajattelu, kieli sekä tarkkaavaisuuden suuntaaminen. 
Toimintoja varten ihmisen tiedonkäsittelyjärjestelmässä on erilaisia rakenteita, kuten muistijärjestelmä, joilla on omat tehtävänsä.

Kognitiivinen psykologia syntyi 1950-luvulla.
Syntyyn vaikutti sekin, että tutkijat alkoivat kehittää uudenlaisia kokeellisia menetelmiä ihmismielen toiminnan tutkimiseksi. Tutkimuksissa mitataan esimerkiksi koehenkilöiden reaktionopeutta ja -tarkkuutta tiedonkäsittelyä vaativissa tehtävissä.

Tutkimusmenetelmiä, joissa mitataan koehenkilön ulkoisesti havaittavaa käyttäytymistä, kuten reaktionapin painalluksia, kutsutaan behavioraalisiksi tutkimusmenetelmiksi.

Keskiaika- taantumasta uuteen nousuun

Ajanjakso noin vuodesta 400 vuoteen 1500 kutsutaan Euroopassa nimellä keskiaika. Se alkoi Rooman valtakunnan jakautumisesta.
Keskiajalla elämän painopiste oli maaseuduilla ja elinkeinoista maanviljely oli kaupankäyntiä tärkeämpää.

Maaseudun rauhassa

Keskiajan alkupuolella Euroopan väkiluku romahti.
v. 400 / 36milj. ihmistä -  v. 600/26milj ihmistä.
Väestökatoon oli useita syitä.
Kansainvaelllukset köyhdyttivät Eurooppaa ja  loivat epävarmuutta.
Epävarmoissa oloissa avioliittoja solmittiin vähemmän ja siksi syntyvyys laski.
Epävakaan ilmaston takia maataloudelle katovuosia + kulkutautiepidemia.
On vaikea sanoa kuolivatko ihmiset nälkään vai nälän heikentäminä kulkutauteihin.

Maanviljelyn uusi nousu

Euroopan maatalouden uusi nousu alkoi 800-luvulla.
Maataloudessa otettiin käyttöön uusia menetelmiä ja välineitä. Ranskassa kehittyi kolmivuoroviljely
- lisäsi maaperän hedelmällisyyttä ja toi samalla vaihtelua satoihin.
Peltoon kylvettiin vuorovuosina syysviljaa ja kevätviljaa, kolmantena vuotena pelto oli kesannolla.
Kaksivuoroviljelyyn verrattuna maa lepäsi havemmin ja näin tuotanto tehostui.

Uusi pyörällinen kääntösiipiaura mahdollisti maan tehokkaan kääntämisen ja näin maa tuotti paremmin. Hevonen syrjäytti härän vetojuhtana.

Maanviljelyn kehittyminen loi perustan uudelle väestönkasvulle.
Euroopassa 800-luvulla/30milj. ihmistä, 1300-l / 80 milj.

- - - -  -  - -  - -  -

FEODALISMI eli läänityslaitos
= keskiajan yhteiskuntajärjestelmä.  Keskeistä herran ja vasallin (alamaisen) suhde.
Herra omisti maan -> luovutti maata vasallille sota-ja ratsupalvelusta vastaan -> Vasallilla verotus- ja hallinto-oikeus saamiinsa lääniin ja hänen valvonnassaan kaikki luovutetun alueen ihmiset ja talot -> Vasallille verovapaudetki.

Vasallin kuollessa aluksi siirtyi läänitys takaisin läänittäjälle, myöhemmin ne alkoivat pysyä samalla suvulla. Muodostui keskiaikaisen sääty-yhteiskunnan ylinn ryhmä eli Aatelisto.

Feodalismiin kuuluivat kiinteänä osana maaorjuus ja kartanotalous.
Kartanotalous ; antiikin lopulla yleistynyt talousmuoto, jossa taloudellinen toiminta tapahtui suurten kartanoiden alueilla ja harjoitettiin luontaistaloutta.

Talonpoikien asema vaihteli eri puolilla Eurooppaa itsenäisyydestä maaorjuuteen.
 Maaorjat olivat turpeeseen sidottuja, eli he eivät saaneet muuttaa tai mennä naimisiin ilman herran lupaa. Maaorjalla oli kuiten oikeuksiakin, sillä häntä ei voinut myydä ilman maata eikä häätää pois tilaltaan ja maa periytyi hänen lapsilleen.

Feodalismi voimakkainta Länsi-Euroopassa.
Kaikkialla sitä ei ollut, esim Suomessa.
 -----------  siinä oli monia epäkohtia, mutta se oli hyvä tapa järjestää hallinto ja tuotanto epävakaassa Euroopassa.  Järjestelmä turvasi talonpojille rauhallisen elinympäristön  ja samalla sen suojissa maatalous aloitti uuden nousun!

- - - - - -  - - - - - - - - - -

Sääty-yhteiskunta vakiintuu

Yhteiskunnassa lähes kaikki olivat jonkun käskyvallan alla. Järjestelmän perustana tavat ja käytänteet ja sen uskottiin olevan Jumalan luoma.
Sääty-yhteiskunnassa oli aluksi KOLME säätyä.
Ylin sääty AATELISTO,
Verovapaus ja verotusoikeus
Asema oli periytyvä ja se omisti maan.
Velvollisuutena sotapalvelus eli muiden säätyjen suojeleminen.

Seuraavana tuli PAPISTO.
Verovapaus ja verotusoikeus
Tehtävä pitää huolta yhteiskunnan henkisestä tilasta.
Kirkko kielsi papistonsa avioliitot

( 4. sääty 1100-luvulta PORVARISTO)

Alimpana säätynä TALONPOJAT ja MAAORJAT
joiden tehtävänä pitää pystyssä koko yhteiskunnan ruokavarat

1100-luvulla syntyi neljäs sääty Porvaristo, joka sijoittui papiston ja talonpoikien väliin.

Antiikin maailma

Välimeri talousalueena

Kehityksen painopiste siirtyi jokilaaksojen korkeakulttuureista Välimerelle.
Ensimmäinen eurooppalainen korkeakulttuuri syntyi Kreetan saarella 2000 vuotta eKr.
Voimakkaimmin meidän kulttuuriin on vaikuttanut antiikki, jolla tarkoitetaan muinaisten Kreikan ja Rooman aikaa n. vuosina 800eKr-400jKr.

Kreikan kukoistus oli jo ohi, kun Rooma vasta loi tulevaa imperiumiaan.

+ Vaikeakulkuinen maasto esti kreikkalaisia perustamasta yhtenäistä valtiota.
Kun kreikka oli jo menettänyt otteensa ja Rooma liitti alueet itseensä, se piti huolen, että kreikkalainen sivistys säilyi ja välittyi Rooman valtakunnan jälkeiselle Euroopalle.
Saman kulttuuritaustan vuoksi antiikki on oikea termi käyttää muinaisesta kreikasta ja roomasta.

Meri ja merenkulku kuuluivat olennaisena osana monen Välimeren piirissä eläneen kansan elämään. Välimeren ensimmäinen merenkulkija kansa olivat Foinikialaiset jotka kävivät kauppaa ja perustivat siirtokuntiaan Välimerelle jo ennen kreikkalaisia.
Foinikialaiset perustivat Karthagon kaupungin Pohjois-Afrikkaan 800-luvulla eKr. He hallitsivat läntistä Välimerta kunnes roomalaiset alistivat Karthagon valtaansa 200-100-luvuilla eKr.

! ! Kreikan olosuhteet eivät suosineet viljan viljelyä, tärkeimpänä syynä siirtolaisaaltoon oli juuri viljelysmaan puute, mutta kaupunkivaltioiden epävakaiden poliittisten olojen tiedetään houkutelleen siirtolaisia matkaan. Viljaa saatiin Sisiliasta, Egyptistä ja Mustanmeren rannoilta. Viljan merkitys näkyi myös politiikassa. Kaupungin viljatilanne oli ainainen huolehaihe Ateenan kansankokouksissa. Se oli myös monien sotien syy.

Kreikkalaiset halveksivat ruumiillista työntekoa, mutta se oli monelle ainoa keino ansaita elantonsa.
Tavalliset keskiluokkaiset polisten asukkaat keskittyivät käsityötuotteiden valmistukseen.
x  Kaivostoiminta oli olennainen osa Kreikan hyvinvoivaa taloutta.

- - 
Jättiläismäisen Rooman valtakunnan elinehto oli toimiva kauppajärjestelmä, mitä edesauttoi Välimeri, se tarjosi kulkuväylän kauppiaille ja tavaroille, joita Rooman suuri laivasto kuljetti ahkerasti.

Kaupankäynnin kannalta epävarmuutta lisänneet valloitussodat loppuivat kiitos Pax Romanan.
--

Kreikka ja Rooma olivat ensimmäisiä tunnettuja maailmankulttuureja, joiden taloudellinen ja kulttuurinen kehitys perustui pitkälti orjuuteen.
(ks. kuva ^^ )

SUURTEN MAANVILJELYKULTTUURIEN SYNTY

Siirtyminen maanviljelijäksi

Maanviljely aloitettiin eri puolilla Lähi-itää n. 10 000 vuotta sitten. Vaikka siirtymävaihe oli pitkä ja keräilystä ja metsästyksestä kesti tuhansia vuosia, ovat maanviljelyn aloittaminen  ja sen seuraukset olleen yksi merkittävimpiä tapahtumia historiassa.

Teorioiden mukaan ihmisen piti aloittaa maanviljely suurriistan kadottua. Maanviljelyyn siirtymistä on myös selitetty väestöllisillä tekijöillä. Väen lisääntyminen pakotti siirtymisen maanviljelyyn, koska luonnonkasvit  ja riista eivät enää riittäneet kaikkien ruokkimiseen.

Maanviljelyyn siirtyminen vaati oivallusta siitä, että uusi kasvi lähtee kasvamaan siemenestä ja että kasvi menestyy vain tietyssä paikassa.  Naiset ilmeisesti aloittivat viljelyn, keräilytaloudessa he olivat oppineet parhaiten kasvien kasvupaikat sekä tunsivat niiden elinkaaren.

Ensimmäiseksi viljeltiin ruista. Viljaa oli helpompi varastoida kuin muita kasveja ja näin varallisuus alkoi kasaantua ja pohja pysyvän asutuksen synnylle oli luotu.

Tunnetuimmat  varhaiset asutuskeskittymät olivat Jeriko ja turkin alueella sijaitseva Catal Hüyük n. 8000-6000eKr. Niissä on arvioitu asuneen tuhansia ihmisiä.
Vahvojen hallitsijoiden johtamat kaupungit alkoivat hallita ympäröiviä alueita ja näin kaupungit laajeni valtioiksi. Hallitsija tarvitsi tehokkaan armeijan, jonka ylläpidon mahdollisti se, ettei kaikki vilja kulunut kansan ruokintaan. -> Ylijäämävilja kaupattiin ja saaduilla rahoilla ylläpidettiin armeijaa.
! PYSYVÄ ASUTUS vähensivät lapsikuolleisuutta. Syntyvyyttä ei enää rajoitettu ja lapsista saatiin lisätyövoimaa.

Jokilaaksojen korkeakulttuurit

Ensimmäisten korkeakulttuurien tunnusmerkkejä olivat kirjoitustaito, organisoitu hallinto, kaupunkimainen asutus ja tekninen kehittyneisyys.
Mesopotamiassa ja Egyptishenkiltiin hallintojärjestelmä, jota papit johtivat temppeleistä käsin.
Maatalouden tuottama ylijäämä mahdollisti työn jakamisen. Viljan varastointi ja jakaminen organisoitiin yhteisössä ja siitä huolehtivat yleensä papit.
Väestön kasvaessa maanviljelyssä turvauduttiin keinokasteluun.

Ammatit eriytyivät. Alun perin maa kuului jumalalle eli maata pidettiin yhteisenä. Käytännössä maata hallitsivat jumalan maalliset edustajat, eli papit ja hallitsijat. Papit pitivät yhteiskuntaa koossa ja toimivat välittäjinä ihmisten ja jumalien välillä.
Ajan myötä valta ja omaisuus kasaantuivat tietyille henkilöille ja suvuille. Tehtävät eivät myöskään jakautuneet tasaisesti, vaan syntyi hierarkinen yhteiskunta.
Yläluokka : Papit ja heitä avustavat virkamiehet
Keskiluokka : Lääkärit, kirjurit kauppiaan ja käsityöläiset.
Alaluokka : orjat
Useimmiten orjat olivat sotavankeja, mutta orjaksi saattoi päätyä jossei maksanut velkojaan.

Työnjaon ja hallinnon kehittyessä tehtävät tulivat monimutkaisemmiksi. Tämän vuoksi asioita oli pakko merkitä muistiin ja aloitettiin kirjanpito. Ja näin kehittyi kirjoitustaito, käytännön tarpeeseen: omaisuuden valvonnan ja poliittisen vallan välineeksi.

Kirjoitustaidon myötä esihistoriasta - historialliseen.
-> Tarvittiin lakeja kaupan ja kaupunkien voimistuessa.
Rullasineteistä tiesi kelle rulla kuului ja siitä voitiin varmistaa asiakirjan alkuperäisyys ja sinetöimään ruukku.

TIETEEN JA TEKNIIKAN KEHITYS (SUMERIT.)
- sumerit sovelsivat ensimmäistä kertaa matikkaa käytäntöön.
- keksivät pyörän saviastioiden dreijaamista varten.
- keksivät auran maanviljelykseen.
- metallin valutekniikan keksivät 3000-luvulla eKr.
(kuparista oli osattu takoa aikasemminki,  nyt sitä opittiin sulattamaan. Myöhemmin siihen opittiin sekoittamaan tinaa ja saatiin aikaiseksi pronssi)

Suuret rakennushankkeet kuvaavat hyvin korkeakulttuurin teknistä ja taloudellista kehittyneisyyttä. Kanavien ja pyramidien rakentaminen vaati laskutaitoa, hyvin organisoitua yhteistyötä, arkkitehtuurin hallitsemista ja valtavaa työpanosta. Materiaalit pyramideihin jouduttiin toisinaan kuljettamaan pitkienki matkojen päästä jokilaivoilla. Kivenjärkäleet sitten liutettiin märkien tukkien päällä rakennuspaikalle ja sitten lohkareet todennäköisesti nostettiin paikalleen valtavien ramppien avulla.
 .  . . Valtavien rakennelmien pystyttäminen kertoo myös uskonnon merkityksestä. Jumalien maanpäällisille edustajille ( papeille, kuninkaille) haluttiin rakentaa mahtavia monumentteja.

Arjen ilot ja murheet

Mesopotamiassa niin rikkaat kuin köyhätkin asuivat savitaloissa. Saviruukkuja lukuunottamatta kalusteita ja tarve-esineitä ei juuri ollut.
Temppelit ja yläluokan rakennukset tehtiin kestävimmiksi ja niihin käytettiin poltettuja tiiliä.
Harjoitettiin paljon puutarhaviljelyä. Hedelmät ja vihannekset kuuluivat yläluokan ruokavalioon.
Arkijuomana ohrasta olutta ja juhlatilaisuuksiin viiniä.
Köyhille liha oli harvinaista herkkua. Mesopotamiassa turvauduttiin sairastapauksissa usein ensin loitsupappiin ja sitten vasta mentiin lääkärin puheille.
Maanviljelyelinkeinoon siirtyminen toi mukanaan uhkia. Suurempi väestön tiheys ja kotieläinten pitäminen levittivät tauteja. Kotieläinten jätteet kasautuivat asuntojen läheisyyteen mikä houkutteli hiiriä ja rottia, jotka puolestaan levittivät tauteja.